Turun Kehittäjä 2024 -äänestyssivu

Kilpailun tarkoitus

Turun Kehittäjä on Turun Nuorkauppakamarin vuodesta 1988 jakama arvostettu tunnustus, joka myönnetään vuosittain henkilölle, yritykselle, yhteisölle tai teolle, joka on merkittävällä tavalla lisännyt elinkeinoelämän ja muiden yhteiskuntatahojen aktiivista yhteistyötä ja vaikuttanut positiivisella tavalla Turun kehittämiseen. Viime vuosina palkinnon saajina ovat olleet mm. Meyer, Turun yliopiston DI-koulutusohjelma, Kakola Yhtiöt, Ravintola Kaskis sekä viime vuoden voittaja Biovian.

Tänä vuonna Turun Kehittäjän valintaan pääsevät vaikuttamaan myös kaikki turkulaiset avoimen äänestyksen kautta. Yleisöäänestys toteutetaan elokuun aikana. Turun Kehittäjä-tunnustuksen valitsee raati yhdessä Turun Nuorkauppakamarin kanssa. Valitsijaraadissa ovat mukana mm. pormestari Minna Arve, Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen sekä Turun Teatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki.

Valintakriteerit

Ehdokkaiden tulee olla aktiivisia ja innovatiivisia toimijoita, jotka ovat merkittävällä tavalla lisänneet elinkeinoelämän ja muiden yhteiskuntatahojen aktiivista yhteistyötä. Kehittäjä voi olla Turun kehittymiseen positiivisella tavalla vaikuttanut yritys, henkilö tai yhteisö.

Äänestysaikataulu

Kaupunkilaiset äänestävät ehdokkaita ajalla 12.8.-8.9.

Ehdokkaat

Saat lisätietoja ehdokkaasta valitsemalla alta.

Valitse ehdokas

Äänestys on päättynyt

Powered by